Search Engine Land uutisoi viime viikolla, että klikkiin johtamattomien hakujen määrä on kasvanut Googlessa viime vuoden aikana. Syitä tälle kasvulle voi olla monia: ensinnäkin Covid-2019 on kasvattanut hakujen määrää ja toisaalta jollain hakutermeillä etsitään vain nopeaa informaatiota, jonka Google voi näyttää 0-positiona, (featured snippet) suoraan hakutuloksissa ylimpänä. Tällöin varsinaista klikkiä ei edes tarvita. Mitä tämä tarkoittaa SEO:n kannalta, pitääkö 0-positioon kuitenkin panostaa, vaikka klikkien määrä vähenee?
Kuva: Sparktoro
Google selittää syitä niin kutsutuille zero click-hauille blogipostauksessaan seuraavasti:
- Käyttäjät uudelleenmuotoilevat hakujaan: aina oikea hakutermi ei nappaa ensimmäisellä kerralla. "Auto" saattaa olla liian laaja hakusana eikä tuota haluttuja tuloksia eikä siis johda klikkiin, mutta seuraava haku "käytetty auto" tuokin parempia tuloksia ja johtaa klikkaukseen.
- Käyttäjät hakevat nopeita faktoja: Esimerkiksi sääennusteet, valuuttakurssit, tärkeät päivämäärät ja urheilutulokset. Nämä Google nostaa sujuvan käyttökokemuksen luomiseksi suoraan hakutuloksien 0-positioon.
- Käyttäjät tarkastavat yritysten yhteystietoja ja ottavat yhteyttä suoraan esim. puhelinnumeroon tai menevät paikan päälle aukioloaikojen puitteissa.
- Käyttäjät siirtyvät suoraan sovelluksiin: Esimerkiksi TV-sarjaa haettaessa tulos voi viedä suoraan Netflixin sovellukseen katsomaan sarjaa, eikä rekisteröidy hakutulosklikiksi.
Google nostaa joskus faktatietoa suoraan hakutulosten 0-positioon
"Hakukoneoptimointia ja -mainontaa kannattaa siis joka tapauksessa tehdä, sillä se tuo vähintäänkin näkyvyyttä, vaikka sivustoliikennettä ei tulisikaan", sanoo Qurun Senior Digital Marketing Specialist Pauliina Harmaa. "Tässä tullaan myös siihen kuinka tärkeää on ymmärtää käyttäjän hakuintentiot ja optimoida näkyvyyttä sen mukaisesti".
Mitä asioita sitten SEO:n näkökulmasta tulisi huomioida?
Pauliinan mukaan 0-positiota varten optimointi riippuu paljon hakutermistä ja sitä vastaavien sisältöjen muodosta, sillä Google ei luo sitä kaikesta sisällöstä.
"Seuraa hakutulossivun 0-position tilannetta omalla alallasi. Tee avainsanatutkimus (muista käyttäjän hakuintentio) ja seuraa itsellesi tärkeiden avainsanojen tilannetta hakutulossivulla. Mikäli yrityksellesi keskeisillä avainsanoilla Google näyttää 0-position tuloksen, kannattaa tätä kohti optimoida.
Keinoja optimointiin:
- kysymysmuotoiset avainsanat
- listat
- taulukot
- jäsennelty tieto schema markupin avulla
0-positio tuo joka tapauksessa näkyvyyttä, vaikka klikkiä sen avulla ei aina saisikaan. Luo siis tunnettuutta ja rakenna auktoriteettia myös muilla markkinoinnin tavoilla tukemaan asiantuntijuutta omalla alallasi."
Jos heräsi kysymyksiä, kaipaat apua esimerkiksi avainsanatutkimuksen tekemiseen tai SEO asioihin muuten, ota rohkeasti yhteyttä!