Quru Blog: Ruokakauppa verkossa ei voi toimia, jos kivijalkakaupan kustannukset päätyvät osaksi verkkokaupan kustannusrakennetta. Tarvitaan kokonaan uusi bisnesmalli.

Muistatteko tarinan hölmöläisistä? Sen, missä kesken talonrakennuksen huomattiin, että osa hirsistä on lyhyempiä. Hirret eivät yrityksistä huolimatta venyneet eikä hyvää puutavaraa haluttu heittää hukkaan, joten päätettiin, että jo rakennettu talo täytyy purkaa. Pitkät hirret sahattiin saman mittaisiksi kuin lyhyet, ja rakentaminen aloitettiin alusta.

Muistin vanhan hölmöläistarinan sunnuntaiaamuna, kun luin tuoretta Hesarin artikkelia ruuan verkkokaupasta. Leppoisassa ja kuluttajan etuja korostavassa jutussa kerrottiin, että asiakas maksaa keräilypalvelusta Kannelmäen Prismassa 3 euroa ostoskertaa kohden. Haastatellun kokopäiväisen keräilijän henkilökohtainen ennätys oli – ja tämä on se kohta, jossa senchat menivät väärään kurkkuun – kolmentoista (13) asiakkaan ostosten keräily yhden työpäivän aikana. Siitä muodostuu kaupalle tuloa huimat 39 euroa päivässä (sis. alv.).

Ja se oli ennätys.

Aloin etäisesti ymmärtää Lidlin toimitusjohtajaa Lauri Sipposta, joka joulun alla julisti, ettei verkossa ole ansaintalogiikkaa. Ei todellakaan ole, jos ruoan verkkokaupalla tarkoitetaan sitä, että tuottajat ja maahantuojat jakelevat tuotteensa kaupan keskusliikkeille, mistä ne levittyvät ympäri maakuntaa myymälöiden takahuoneisiin. Sen jälkeen toinen kaupan työntekijä juoksee ympäri 20 000 neliömetrin hallia poimimassa tavaroita, jotka ensimmäinen työntekijä on päivää aiemmin asetellut hyllyihin. Kun keräilyvaihe on valmis, matkaavat tavarat uudelleen ympäri maakuntaa asiakkaiden kotioville.

Lopputuloksena kivijalkakaupan kustannukset kassoineen ja myymäläpäälliköineen päätyvät osaksi verkkoruokakaupan kustannusrakennetta – ja keräily- ja toimituskulut päälle. Eihän se niin voi toimia. Päivittäistavarakaupan keskittyminen on Suomessa vielä suurempi ongelma kuin luulin, jos tällaiseen hölmöilyyn on varaa vielä halpuutuksenkin jälkeen.

Miten sitten on mahdollista, että maailman suurin päivittäistavaroiden verkkokauppa Ocado tekee voittoa? Kyllä, arvasit oikein. Odaco toimii ainoastaan netissä, joten sen bisnesmallia on päästy kehittämään alusta alkaen pelkästään verkkokaupan ehdoilla. Ja siihen malliin eivät myymälät mahdu lainkaan. Kun prosessista siivotaan verkkokaupan kannalta turhat vaiheet pois, alkaa kokonaisuus näyttää järkevältä myös kauppiaalle.

Toimivan ruokaverkkokaupan rakentamiseen tarvitaan siis muutakin kuin kiva konseptisuunnittelija ja noheva koodari. Tarvitaan rohkeutta suunnitella kokonaan uusi bisnesmalli, jossa välivarastoilla ja myymälöillä ei ole mitään roolia. Alkuinvestointi voi olla mittava, mutta toinen vaihtoehto on vielä huonompi: se, että putoamme kelkasta ja ruuan verkkokaupan menestystarina rakennetaan Suomessa ilman kotimaisia toimijoita. Se nimittäin varmasti rakennetaan. Me voimme joko rakentaa sen itse tai katsoa vierestä.

Ehkä hölmöläisetkin lopulta ymmärsivät, etteivät pitkät ja lyhyet hirret sovi samaan taloon. Täytyy rakentaa kaksi mökkiä. Lähimpänä tätä oivallusta tuntuu Suomessa olevan S-ryhmän Alepa, joka viime vuonna perusti Kartanonkoskelle uuden, vain verkkokauppaa palvelevan keräilymyymälän.

Tätä on tulevaisuus, mutta kilpailu on vasta alussa. Kauppiaat, älkää luovuttako.

 

[planning]