Eräänä aurinkoisena toukokuun keskiviikkona suuri ympyrä sulkeutui, kun Microsoft kertoi lopettavansa matkapuhelinten suunnittelun ja valmistuksen Suomessa. Vaikka Nokian tarina lässähti, ei tunnelma ollut maassa ihan kaikkialla. Samana alkukesän päivänä näet Salomaa Yhtiöiden hallitus päätti, että Qurusta tulee osa markkinoinnin ja viestinnän luovaa taloa SEKiä. Yrityskauppa astuu virallisesti voimaan huomenna 30.6.

Quru on nyt osa SEKiä

 

Nokialla on keskeinen rooli myös Qurun historiassa. Qurun kuuden henkilön ydinryhmä aloitti datasavotan vuosikymmen sitten osana nyt jo edesmenneen Sataman analytiikkayksikköä Satama Analyticsia. Työskentelimme tuolloin läheisesti Nokian kanssa. Analyytikkojen naamat tulivat vuosien varrella Nokia Housella niin tutuiksi, että lopulta jopa rooliinsa haudanvakavasti suhtautuneet NoHon vastaanottotiskin virkailijat uskaltautuivat vitsailemaan. Kollegani Henry Moralesin nimi vääntyi kerran vierailijakortissa muotoon Honey Merciles, tuskin pelkän näppäilyvirheen tuloksena.

Kesällä 2009 Sataman ja Trainers’ Housen fuusion jälkimainingeissa analytiikkayksikkö teki irtioton. Elämä osana suurta julkista osakeyhtiötä jäi taakse ja työntekijöiden omistama Quru – tuolloin vielä nimellä Kwantic – sai alkunsa.

 

Pian yrityksen perustamisen jälkeen ensimmäiset merkit Nokian alamäestä huomattiin myös Kwanticilla, ja Nokia-talolta siirryttiin vauhdilla kokoluokkaa pienemmille areenoille, tavallisten suomalaisten yritysten neuvotteluhuoneisiin.

Vaikka Nokia-talossa moni asia meni metsään ja jäi sinne, datan käytössä yritys oli edelläkävijä. Vuosien Nokia-kupla oli harhauttanut meidätkin ajattelemaan, että web-analytiikka ja jonkinlainen pyrkimys älykkääseen digimarkkinointiin olisivat markkinoilla jo itsestäänselvyyksiä. Vastaanotto oli vielä vuosikymmenen vaihteessa kuitenkin usein hämmentynyt: voiko kävijöiden liikkeitä muka mitata? Markkinat tarvitsivat valmentajaa. Me selitimme, perustelimme, tuimme ja psyykkasimme. Kerroimme kärsivällisesti vuodesta toiseen, miten dataan perustuen voi tehdä päätöksiä, miksi tavoitteet on määriteltävä, miksi hakukoneoptimointi on tärkeää ja miksi markkinoinnissa olennaista ei ole saada mahdollisimman paljon klikkejä halpaan hintaan, vaan se, mitä klikkaajat sivustolla tekevät. Samalla opimme itsekin valtavasti.

Ja katso: hiljalleen maailma muuttui.

 

Jos alussa olikin metsää raivattavana ja hakkuuaukioilla yksinäistä, tänään on toisin. Viimeisten parin vuoden aikana puoli maailmaa on alkanut unelmoida big datasta. Älykkäälle markkinoinnille on yhä enemmän kysyntää, ja tietoa on myös opittu käyttämään jokapäiväisessä päätöksenteossa. Enää ei tarvitse taivaltaa yksin.

Myös työkalut kehittyvät. Siinä missä vielä vuonna 2008 rakensimme Nokialle maailmanlopun härpäkkeen, jossa kävijätutkimuksen vastaukset yhdistettiin web-analytiikkadataan puskemalla ne numerosarjoiksi sivun nimen perään, nyt jonkinlainen web-analytiikkalinkitys löytyy sisäänrakennettuna lähes jokaisesta kyselytyökalusta. Internet-godzilla Googlekaan ei tyydy enää pelkkään analytiikkaan, vaan pyrkii johdattamaan käyttäjät suuremman viisauden äärelle yhdistämällä dataa eri lähteistä.

Samalla Quru on tullut yritysten aikuisikään, ja on aika vakiintua. Sopiva kumppani löytyi muutaman korttelin päästä Annankadulta. Kyse ei ole sokkotreffeistä, sillä SEKin ydinryhmä on meille tuttu jo Satama-ajoilta. Osana SEKiä palvelemme asiakkaita samalla konseptilla kuin tähänkin saakka, mutta samalla näkökulma laajenee. Nyt pääsemme ulkopuolisen viisastelijan roolista lähemmäs verkkokehityksen ja viestinnän suunnittelun alkulähteitä, osaksi nykyistäkin kokonaisvaltaisempia markkinoinnin automaation ja datalla johtamisen paketteja. Eikä jatkossa enää puhuta pelkästä online-maailmasta – lähes kaikkea kun voi mitata, ja usein myös kannattaa.

Kiitämme kaikkia upeita asiakkaitamme, kollegoitamme ja yhteistyökumppaneitamme jo kuljetusta matkasta. Tästä suunta on vauhdikkaasti eteenpäin.

Ja tämä reissu, hyvät ystävät, on edelleen vasta alussa.

Lisää luettavaa aiheesta